Lyhtykulkue

8.11.2018

 

Vanhempainyhdistys vaalii Kissanmaan päiväkodin ja Tammelan koulun kanssa saksankielisen alueen perinteitä. Siihen kuuluu esimerkiksi lyhtykulkue marraskuussa.

Tausta

Perinne juontaa pyhän Martinuksen pyhäinpalvontaan. Hänen muistopäivää vietetään (ei ainoastaan) katolisilla alueilla 11. marraskuuta. (Suomessa Martinpäivä on tosin 10. marraskuuta, Martti Lutherin muistoksi.) Saksassa pyhä Martin oli vuosisatoja suosittu, sillä frankkilaiset kuninkaat ottivat hänet suojeluspyhimykseksi. Vielä tänään hän on Sveitsin kantonin Schwyzin ja Itävallan Burgenlandin sekä lukuisien saksankielisen alueen kaupunkien suojeluspyhimys. Nykypäivänäkin monin paikoin lapset ja heidän vanhempansa kulkevat marraskuussa soihtuineen ja lyhtyineen katuja pitkin ja laulelevat lauluja pyhimyksen elämästä, lyhdyistä ja syksystä.

Juhla

Sekä Kalevan saksankielisessä ryhmässä että Tammelan koulussa (luokat 1 ja 2) luetaan hyvissä ajoin ennen Martin päivää tarinoita pyhimyksestä. Armeliaana ihmisenä Martin kelpaa uskonnosta riippumatta esikuvaksi. Lisäksi opetetaan Martin lauluja ja askarellaan lyhtyjä.

 

Varsinainen lyhtykulkue tapahtuu 10./11. marraskuun kieppeillä. Tyypillinen Martin päivän erikoisuus on esimerkiksi makea rinkeli. Toisinaan nähdään osa pyhä Martin legendasta, viitan jako, myös pienenä esityksenä.

Ajat

Ajankohtaiset tiedot löytyvät tämän nettisivun ilmoitustaululla tai niitä voi tiedustella päiväkodin ohjaajilta. Myös muut kuin Kalevan päiväkodin ja Tammelan koulun lapset lyhtyineen ovat vanhempiensa kanssa tervetulleita.