Kalevan päiväkodin saksankielinen ryhmä
Yksi Suomen ensimmäisistä kunnallisista vieraskielisistä päiväkotiryhmistä aloitti toimintansa Tampereella Jussinkylän päiväkodissa vuonna 1987. Se syntyi Tampereen Suomalais-Saksalaisen Yhdistyksen aloitteesta ja oli lähinnä tarkoitettu kaksikielisille perheille tai saksankielisissä maissa asuneiden perheiden lapsille. Nykyään noin puolet lapsista tulee suomenkielisistä perheistä.
Kesällä 2006 saksankielinen ryhmä muutti Kalevan päiväkodin tiloihin.
Vietimme viime kesänä 25-vuotisjuhlavuotta!
Ohjaajat
| Lastenhoitaja Bea Reiman beatrix.reiman@tampere.fi |
|
| Lastenhoitaja Bettina Klamert bettina.klamert@tampere.fi |
|
| Lastentarhanopettaja, äitiyslomalla Mareike Pfeil mareike.pfeil@tampere.fi |
|
| Lastentarhanopettaja, sijainen 20.6.2013 saakka Taru Pirhonen Taru.Pirhonen@tampere.fi |
|
| Lastenhoitaja Krista Kandell krista.kandell@tampere.f |
Ryhmään otetaan 3-6-vuotiaita lapsia osa- tai kokopäivähoitoon. Syksyllä 2012 ryhmiä on kaksi: esikoululaisten ryhmä ja pienempien ryhmä. Työntekijöitä on tällä hetkellä viisi, joista kolme ovat äidinkieleltään saksankielisiä. Lapsille puhutaan pääasiassa saksaa, mutta tarvittaessa käytetään suomeakin.
Päiväkotiryhmät
Saksankielisen ryhmän lapset jakautuvat ohjattuun toimintaan ikäryhmän, osin myös kielitaidon mukaan. Päivittäin toistuvissa laulu-, leikki-, askartelu-, ruokailu- ja pukeutumistilanteissa lapsi oppii konkreettisesti ymmärtämään vieraskielisten sanojen merkitystä. Lisäksi kieltä harjoitellaan retkillä vaikkapa metsään, savipajaan tai teatteriin. Päiväkotivuotta rytmittävät myös saksankielisissä maissa vietettävät perinteiset juhlat: Laternenfest (lyhtyjuhla), Nikolausfest ja Fasching (karnevaali).
- Noutopöytä
- Ohjelmaa

















